Päivityksiä remonttirintamalta


 

 
 
 Työmaalla on viimeisen pari viikkoa ollut kuvien mukaiset tunnelmat. Kovin on mutaista ja kuraista ja ONNEKSI olemme isommilta sateilta säästyneet. Kadun puoli saatiin jo viimeistelyjä vaille valmiiksi ja nyt talon päätykin alkaa olla jo pitkälle tehty. Kellari on saanut lisäkorkeutta ja me olemme olleet kovin onnessamme ettei lisäsenttejä tarvinnut kaivaa käsin. Se pieni käsikaivuu-urakka jota tuolla on tarvinnut lapiolla rehkiä on osoittanut että melkoista savijököttiä on maaperä näillämain, kuten naapurit osasivatkin varoittaa. Varmaan voisi kippotehtaan perustaa jos savet säästettäisiin!

Aika jännän näköistä oli kun talo roikkui väliaikastukien varassa ja alla oli vain ilmaa. Nyt on kuitenkin tulossa uusi hyvä ja vahva perustus ja talon tulevaisuus siltä osin on aiempaa paljon paremmalla mallilla. Sokkeli oli erittäin haperoa säästöbetonia joka pienestä kaivinkoneenkauhan kopauksesta otti ja halkesi.

Näiden kaivuiden yhteydessä olemme laskeneet kellarin lattiapintaa niin että saamme huonekorkeuden riittäväksi myös alimmassa kerroksessa. Siinä samalla purimme vanhan sokkelin ja teemme sen tilalle uuden. Hirsirunkomme vaatii myös joltain osin kengitystä, eli vanhan vessan kohdalta vaihdamme muutaman pehoksi päässeen hirren uuteen. Samaan syssyyn vielä laitamme sadevesi ja salaojajärjestelmät. Nyt tontin vedet pysyvät jatkossa talon ulkopuolella. Ja vaikka tässä puhun me, niin emme me ihan omin nelin käsin kaikkea tätä rehki vaan tähän vaiheeseen urakkaa olemme ottaneet tehokkaita apuvoimia. Ihanan tehokkaita ovatkin olleet!

- Ilonin Anna

1 kommenttia:

  1. On teilläkin ollut urakkaa, mutta perusteet, jos mitkä kannattaa laittaa kuntoon. Me syvensimme 90 neliömetrin kellarin kaivamalla ja maa oli just tuota kamalaa savea, oli aikamoinen lapiointi ja kantaminen. No, eipä paljon salilla tarvinnut käydä. :)

    VastaaPoista

 

Ota yhteyttä

iloni.info@gmail.com

Osallistujat

Liike osoitteessa:

hatanpään valtatie 5 , TAMPERE